Syksyn tuulet puhaltaa

Maaruskan parasta antia, riekonmarja

Viime viikkoon mahtui monenlaista puuhaa pentujen lisäksi. Kelit ovat selvästi viilentyneet ja lehdet putoavat puista. Puuruskasta ei ole pian kuin muisto jäljellä. Tänä aamuna oli jo maa hiukan kuurassa ja tarhassa kevyt riite vesikupissa. Viikko oli kiireinen, mutta jälleen kaikin puolin mukava.

Väinö kasvaa kovaa vauhtia

Puuhaa Huskypuistossa

Fredi on kelonut jo sarvensa

Ehdin käydä vähän puuhastelemassa Huskypuistossakin. Muutamien asiakasryhmien lisäksi

suunniteltiin syksyn viimeisiä projekteja ja nyt pitäisi vaan järjestyä aikaa niiden tekemiseen. Onneksi syysloma lähestyy. Kesällä saapuneiden eläinten, parin ketun ja supin pentujen kanssa on tehtävä tuttavuutta aina kun aikaa siihen löytyy.

Mikki ja Emilia ovat jo lähes valkoisia

Pallas

Vanha perinteinen hotelli Pallas

Koulun puitteissa poikkesimme pikaisesti Pallaksella.
Tällä kerralla tutustuimme vain luontokeskukseen ja ihastelimme tunturia alhaalta käsin. Kummasti tuli mieleen ne Hetta-Pallas-patikoinnit, jotka tein monia vuosia sitten. Joskus sinne on vielä päästävä.

Sinne katoaa Suomen vanhin merkitty patikointireitti tunturiin

Harriniva

Takaisin päin tullessa poikkesimme Harrinivan koiratarhoilla. Kyseessä on Suomen suurin (jopa maailman suurin) koiratarha. Koiria siellä on noin 420.

Harrinivan tarhoja

Juhlaa..

Johtosusi!

Perjantaina sain tekstarin veljeltäni. Olivat tulleet viettämään viikonloppua Leville. Olipa mukava nähdä heitä. Suurin yllätys tuli kuitenkin Huskypuiston taholta. Reijo ja Johanna kutsuivat viettämään iltaa kodalle syksyn kunniaksi. Heillä olikin yllätys takataskussaan. Sain upean lahjan kesällä olleen synttärin johdosta sekä tervetulotoivotuksen remmiin. Olin ihan puulla päähän lyöty yllätyksen johdosta. Nyt ei ole rakennushommat työkaluista kiinni!! 

Kyllä kelpaa näillä välineillä rakentaa

Tuhannesti kiitoksia Huskyparkin väelle ikimuistoisesta yllätyksestä!!

Pentuja

Viime viikon kuulumiset tulee vähän viiveellä, kun jutun aiheita joutui vähän odottamaan. :)

Elämä edessä

Pohdintaa

Pentuja vai ei? Kas, siinäpä kysymys. Omiin periaatteisiini kuuluu, että teetän pentuja vain, jos itselläni on tarve lauman kasvattamiseen. Myyntiin en halua pentuja kasvattaa. Siitä pitää kyllä muut huolen. Niinpä punnitsin asioita melko pitkään. Edellisestä pentueesta vuosi sitten sain vain yhden pennun. Laumani ikääntyy ja vanhemmat papat ovat jo poistuneet työkäytöstä, vaikka pientä huviajelua vielä kestävätkin. Jos aion jatkaa työhommia koirieni kanssa, on tarpeen turvata tulevaisuus.

Valintoja

Omasta laumasta oli selvää, kuka olisi tuleva emä. Jolskun tytöistä Toskal oli helppo valinta. Isää joutuikin miettimään hieman pidempään. Omasta laumastani en sille urosta löytänyt, joten se piti etsiä jostain muualta. Hiihtolomareissulla Levin Huskypuistossa (Kennel Polar Speed) katselin uroksia sillä silmällä. Suurin osa Reijon koirista on kovin läheistä sukua Toskalille (mm. 10 serkkua). Olin jo etukäteen miettinyt muutaman uroksen, joihin halusin tutustua paremmin.

Polas Speed Galevi

Veljekset puntarissa

Viikon aikana olivat ajatukset selkiytyneet ja vaihtoehtoja oli enää kaksi; veljekset Galle ja Galevi. Molemmat johtokoiria (Velipoika Ginga muuten juoksi Iditarodin viime talvena Isabelle Travadonin valjakossa). Galle oli rakenteeltaan mielestäni parempi, mutta pidin erityisesti Galevin liikkeestä valjakossa. Lopullisen valinnan tein luonteen perusteella. Galevista ei voi olla pitämättä. Iloinen ja sosiaalinen, sellainen omituinen höpöttäjä kun se on. Galevi lähti siis matkaamme, etelän lomalle. Se oli koko ajan helppo koira tarhassa.

Galevi etelän lomalla.

Pari päivää jäljellä

Synnytyksen aika

Askartelin kopinkin, jossa pentulaatikko sisällä.

Kolme uutta lauman jäsentä

Toskalin juoksu alkoi aika myöhään ja ehdittiin muuttaa Könkäälle ennen kuin synnytyksen aika tuli. Reilu kolme viikkoa Jolskun kuoleman jälkeen sen tytär synnytti kolme uutta lauman jäsentä. Synnytys ei taaskaan mennyt ihan oppikirjan mukaan ja jouduttiin hakemaan hiukan lisäpotkua oksitosiinin muodossa, mutta onneksi sen suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Tosin yksi ylimääräinen eläinlääkärireissu ja vähän muutakin jouduttiin tekemään eläinlääkärin virhearvioinnin takia.

Tuhinaa pentulaatikossa

Pennut on vielä sisällä ja muuttavat uuteen koppiin, kunhan vähän kasvavat. Pennuista yksi on pikkuinen tyttö ja kaksi isompaa jäbää. Toisen uroksen hengitys rohisee ja tilannetta seurataan. Kaikki kuitenkin syövät ja liikkuvat ponnekkaasti. Toskal makailee tuossa vieressä pentujensa kanssa ja rauha on maassa tällä hetkellä. 

Terveiset pentulaatikosta

Kuvia viikon varrelta

Tutustumista seutuun ja yrityksiin

Tämän viikon kertomus on hyvin kuvapainotteinen. 

Maanantaina lähdettiin toisen aikuisryhmän kanssa tutustumaan Ylläksen alueeseen. Muu porukka oli enemmän ravintola/hotelli puolelle suuntautuneita, kohteet olivat vähän enemmän painottuneet sille puolelle. Ymmärrettävää, koska ei ollut ohjelmapalveluyrityksien sesonkiaikaa. Silti retki oli enemmän kuin antoisa.

Pihvikeisari 

Ensimmäinen kohteemme oli ravintola Pihvikeisari.

http://www.yllas.fi/yritykset/ravintola-yll%C3%A4ksen-pihvikeisari-kotaravintola-sarakka 

Esittelyn perusteella tuonne on joskus mentävä syömään. Paikalla on pitkät perinteet ja vahva panostus lähiruokaan sekä luonnonyrtteihin.

Lapin luonnontuotteita

Mesiangervovoide

Mesiangervovoide on talon emännän kehittämä suosittu tuote, joka elvyttää pintaverenkiertoa, helpottaa nivel- ja lihakipuja, pehmentää mustelmajälkiä, lämmittää kylmiä käsiä ja jalkoja, auttaa lasten kasvukivuissa. 

Pitihän tuota ihmevoidetta ostaa kokeiluun. Tuoksu on ainakin miellyttävä.

Äkäslompolo tutuksi

Jounin kauppa

Hetki vapaa-aikaa Äkäslompolon keskustassa. TV:stä, somesta ja hulvattomista tempauksista tutuksi tullut Jounin kauppa oli tietty pakko katsastaa. Itse kauppias Sampoa ei kuitenkaan bongattu.

Ylläshumina

Tunnelmallinen Ylläshuminan aula

Se vessa :)

Seuraava kohteemme oli Hotelli Ylläshumina, jossa paikkoja esitteli kovin tuttu vastaanottovirkailija. Kokonaisuudessaan paikasta jäi lämminhenkinen kuva. Siinä on hotelli, josta matkailija saa kokonaisvaltaisen palvelun. Eipä ihme, että paikalla on paljon vakioasiakkaita, jotka tulevat nauttimaan mukavasta majoituksesta, hyvästä ruuasta ja henkilökohtaisista ohjelmapalveluista vuosi toisensa jälkeen.

Olihan se pakko ottaa vessasta kuva, kun sitä kaikki niin kehui.

Matka jatkuu

Ylläsjärven rinteet

Takaisin tullessa poikettiin vielä ylläsjärven puolella tutustumassa Taiga-ravintolaan.

Vapaapäivä

Tiistaina vietin vapaapäivää ajellen Pellossa ja Kolarissa. Ohjelmassa siis ”kotiseutumatkailua”

Turistina Levillä

Levipassi

Keskiviikkona ajeltiin ympäri Levin aluetta Levi-passikoulutuksessa.

Kuuluisat Levin iglut

Levin alue 

Tulevaisuutta?? Hulppeat on suunnitelmat

Levin Huskypuisto

Torstaina hoideltiin Levin huskypuiston eläimiä

Takaisin Ylläkselle

Perjantaina suuntasimme jälleen Ylläkselle tarkoituksena tehdä suunnitelmia seuraavan maanantain asiakaskeikka varten.

Pakasaivo eli ”Lapin Helvetti”

"Pakasaivo on erittäin jyrkkäreunainen, syvä, lähes pohjaton saivojärvi, joka saa vetensä valtaosin maanalaisista lähteistä, saivoista. Se on mystisyydellään ja jylheydellään kiehtonut ihmisiä jo kauan. Aikoinaan lappalaiset pitivät sitä palvonta- ja uhripaikkanaan."

Hhmmmm.. Jotain outoa on tuossa paikassa tai ainakin kuvassa

Ai, kas näin päinhän se kuuluu olla

Matkalla poimittiin koululle sylillinen väinönputkea

Luontokeskus Kellokas ja Varkaankurun luontopolku

"Ylläkseltä alkunsa saava ja Kellostapulin kainalossa matkaansa jatkava Varkaankuru on satumaisen kaunis ja luonnoltaan huikean monipuolinen paikka. Varkaankurua seuraamalla voit omin silmin havaita korkeuden vaikutuksen kasvillisuuteen: kuru alkaa puurajan yläpuolelta ja laskeutuu vähitellen yhä järeämmiksi käyviin metsiin. Varkaankurun alueen lehdot ovat poikkeuksellisen reheviä kasvupaikkoja. Vanhoine puineen ja miehenmittaisine ruohoineen kuru vaikuttaa velhometsältä"

Ylikukkinut, mutta ensimmäinen näkemäni pohjansinivalvatti

Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka

Viimeksi vielä pikainen tutustuminen Kellokkaan näyttelyyn

Viimeiseksi kuvaksi valitsin Varkaankurun ystävällisen kuukkelin, jonka kanssa jaettiin evässämpylä.

Jälleen hieno viikko takana. 

Ei pöllömpi kouluviikko

Hyvin suunniteltu….

Kovin surullisten hetkien jälkeen jotain ihan muuta. Viikon mittaisen, retrohenkisen (c-kasetteineen ja nauhureineen, joka imaisi ensin kasetin nauhat sisäänsä) englannin intensiivikurssin jälkeen siirryimme takaisin tälle vuosituhannelle ja aloimme suunnitella tulevaa parin yön vaellusta. Aluksi tietenkin pohdimme riskit, perehdyimme turvallisuusasioihin sekä kävimme läpi varusteita. Sitten päästiinkin asian ytimeen eli ruokaan.

Mikäs se on kokkaillessa kun porukassa on kokki reilun 30 v:n kokemuksella :)

Hyvä ruoka, parempi mieli

Valmistelut aloitettiin suunnittelemalla ruokalista. He, jotka ovat nuorena lukeneet Viisikko-sarjaa, tietävät mikä on onnistuneen seikkailun peruspilari. Se on ruoka ja sitä pitää olla paljon…todella paljon! Suunnittelussa lähdettiin siitä, että tässä ruokaryhmässä on 5 jäsentä ja aikaa retkeen kuluu noin 2,5 vrk. Kokonaiseen päivään kuuluu aamupala, lounas, päivällinen, iltapala sekä välipaloja tarpeen mukaan. Lähes kaikki oli tarkoitus tehdä alusta asti, eikä vain marssia kauppaan ja kasata kärryyn valmiita retkimuonia.

Kuivurin kautta matkaan.

Pari muuttujaa suunnitelmissa

Aika meni rattoisasti keittiössä kokkaillessa. Koulun infrapunakuivuri kävi täysillä pari päivää kuivaten herkkuja tulevalle retkelle. Uunissa kypsyi suklaakeksit ja välipalapatukat. Blinitaikina nousi yli laitojen. Pian saatiin viesti, että yksi aikuisopiskelija ei pääsekään lähtemään matkaan. Eipä aikaakaan, kun toinenkin putosi pois. Kolmas siirtyi nuorison ruokaryhmään. Lopulta ruokaryhmässämme oli jäljellä enää Kaarina ja minä. Jos olisimme hobitteja, olisimme taputtaneet karvaisia käsiämme. Hobitit, jos jotkut, ymmärtävät hyvän ruuan päälle eikä silloin myöskään määrässä säästellä!!

Pakkailua

Kämpillä valmistelut jatkuivat. Viimeisenä päivänä sain odotetun tekstarin postista. Telttani oli saapunut ja pääsin heti testaamaan sitä. Kiitos ja kumarrus Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle, joka huomioi 20-vuotisen työurani lahjoittamalla hyvän summan haluamaani hankintaa varten. Valitsin palkkiokseni Hillebergin Nammatj 2 GT-teltan, josta itselleni maksettavaksi jäi sangen kohtuullinen osuus. Olin jo kotona kaivanut naftaliinista vanhan rinkkani, jota olin kantanut viimeksi lähes 10 vuotta sitten. Niistä ajoista on sen verran monta vuotta (ja kiloa), että jouduin hölläämään lantiovyötä melkoisesti. Rinkkaa pakatessa mietin hieman huolestuneena myös omaa (olematonta) kuntoani. Muuten fiilis oli pääsääntöisesti hyvä koko ajan.

Hilleberg kokeiltu ja hyväksi koettu.

Vihdoin rinkat selkään ja menoksi

Eka kahvitauko.

Kun vielä koululla rinkkaan sullottiin kaikki loihtimamme herkut, painoa oli kertynyt enemmän kuin tarpeeksi. Koululla nautitun lounaan jälkeen pakkauduttiin autoihin ja lähdettiin kohti Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa. Emme kulkeneet varsinaista reittiä pitkin, vaan lähdimme nousemaan Pyhätunturiin ja seurailimme sen kylkeä. Näkymät alkoivat muuttua puuttomiksi tunturimaisemiksi. Rinkka painoi, mutta ”so what”. Kai mainitsin jo, että meillä oli PALJON ruokaa mukana? Ensimmäinen pidempi tauko pidettiin pienen rajajärven rannassa. Vaikka pidän muutenkin kahvista, tuolla se maistui ihan taivaalliselta. Todettiin kyllä, että pysyäksemme ”ruoka-aikataulussamme”, olisi pidettävä tauko ja pystytettävä kenttäkeittiö noin parin kilometrin välein.

Kuvaan kuuluisi tuoreen kahvin tuoksu. Se täytyy jokaisen kuvitella itse.

Ensimmäinen yö

Ensimmäinen leiri pystytettiin Kolmentunturinjänkälle ja vaikka kuinka yritettiin vähentää painoa rinkasta syömällä ahkerasti, jäi iltapala silti nauttimatta. Suunnitelmissa oli seuraavana päivänä huiputtaa Lainiotunturi leiristä käsin. Ennen nukahtamista pohdimme seuraavaa aamua ja retkeä Lainiolle sekä sitä, mahtuuko eväämme päiväreppuun vai onko sittenkin otettava rinkka mukaan tunturiin. Onneksi oltiin Kaarinan kanssa hiukan sivummalla telttoinemme, sen verran railakasta oli nauru pimenevässä illassa.

Mustikoita oli valtavasti eikä oikein aina malttanut kävellä ohi. Ruskan värit alkoivat myös näkyä.

Kaksi vanhaa puuta. Toinen tosin melko paljon vanhempi.

Lainiotunturille

Aamulla, tietenkin runsaan aamupalan jälkeen, olimme valmiita lähtemään huiputtamaan Lainiota. Koska nuorisoporukka ei ollut ihan ajoissa lähdössä, saatiin lähteä kahdestaan liikkeelle. Matkalla pysähtelimme muutamien kymmenien metrien välein syömään mustikoita, joita oli koko ajan ihan älyttömästi. Lainion huipulla olikin jo aika kaivaa suklaat, välipalapatukat ja energiajuomat repusta. Alamäkeen matka joutui reippaasti ja leiriin palattuamme olikin jo aika valmistaa lounas. Ehkä paras Chili con carne ikinä!!

Kaarina huipulla. Taustalla Ylläs.

Toinen yö

Toiselle yöpymispaikalle ei ollut paljoa matkaa. Sinne käveltiin Kaarinan kanssa kahdestaan ja perille päästyämme aloimme paistaa lettuja ja blinejä. Onneksi nuoriso auttoi syömisessä. Sitten vaan vatsan viereen nukkumaan, sillä aamulla oli aikainen herätys. Yöllä lämpötila kävi pakkasella ja aamulla ilmassa oli vahva syksyn tuoksu. Aamukahvin jälkeen starttasimme viimeiselle lyhyelle etapille, josta meidät haettiin autolla koululle, jonne ehdimme hyvin lounaalle!!

Paikat kuntoon ennen lähtöä.

Aamutunnelmia Hangaskurussa

Mitä jäi käteen?

Kaiken puolin loistoreissu, joka olisi tosin saanut olla pidempi, että oltaisiin ehditty syödä kaikki ruuat. Mukanamme ollut nuorisoasteen porukka oli mukava ja opettajamme Jani Vaattovaara ihan huippu. Kaarinan kanssa naurettiin välillä ihan kippurassa. Vaikka aluksi epäilin jaksamistani, ei mitään ongelmaa ollut. Paikat on vähän jumissa tietty, mutta kipinä syttyi jälleen. Tunturiin on päästävä uudestaan.

Takana ehdottomasti parhaat 3 koulupäivää!