Joulun aikaa... Lapin taikaa

21.12.2015

Kaamos ei tarkoita pimeyttä, vaan upeita värejä taivaanrannassa.

Aikaa jouluun siis enää pari päivää. Vaikka toivotin tänään ”Hyvää Joulua” bussilastilliselle brittiasiakkaita, en ole vielä löytänyt joulutunnetta. Töissä on pitänyt kiirettä ja illalla kämpille saavuttua on ihan rättiväsynyt olo. Omat koirat eivät ole paljoa juosseet, sillä olen hoitanut lähinnä pihaopastusta tarjoiluineen. Tarpeen vaatiessa olen ajanut myös talon koiria.

Ne mokomat BGB-lukot

Viime viikolla kävi pieni haaveri, kun olin laittamassa omia koiria talon liinoihin. He, jotka minut tuntevat, tietävät suhtautumiseni BGB-lukkoihin. En siis pidä niistä yhtään tai oikeastaan voin jopa sanoa inhoavani niitä. Omissa liinoissa niitä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Noin 10 vuotta sitten selvitin sotkeutunutta asiakasvaljakkoa ja kyseisen mallin lukko tarttui kynteeni repäisten sen kokonaan irti. Tällä hetkellä vanhin koirani, Eero on myös kokenut BGB-lukon kenkkumaisuuden. Se sai lukon kankkuunsa ja jälki oli melko ikävää. Toisaalta sen sattuman takia se on ollut osa laumaani jo kohta 11 vuotta. Ostin sen nimittäin ensimmäisellä Lapin reissullani toipilaana kyseisen haaverin takia.

AUTS!!

Nyt yhden väliaikaisen virityksen ja kolmen BGB-lukon takia kädessäni on neljä tikkiä. Osasyyllisenä on omista koiristani Bobo, kukas muutenkaan. Se nykäisi liinoja voimakkaasti taaksepäin samalla kuin minulla oli liinat käsissäni. Yksi lukoista haukkasi kiinni kahden sormen väliseen nahkaan. Päivän töiden ja 26 ajokilometrin jälkeen ehdin paikattavaksi. Ei olisi ollut pahitteeksi kuulemma mennä vähän aikaisemmin. Haavan umpeutuminen ei ole edennyt ihan tavoitteen mukaisesti, sillä käsi on ollut edelleen kovassa käytössä. Pian pääsen kuitenkin tikeistä ja toivottavasti haava paranee kunnolla.

Kiirettä ja niitä hienoja hetkiä

Asiakkaita on riittänyt. Päivät ovat kiireisiä ja voimaa niihin on saanut tyytyväisistä asiakkaista. Parhaita palautteita ovat mm. asiakkaiden vilpitön kiitos, lapsen hulvaton kikatus reessä, ilosta kertovat kasvot. Välillä olen myös jäänyt miettimään elämää ja ympäristöä, jossa saamme elää. Lumi, joka painaa puiden oksia on ihan tavallista, mutta toisille se on kuva, joka on nähty tätä ennen vain televisiossa. Joinain hetkinä hymyilen hiljaa ajellessamme järven jäällä ja lumisen metsän läpi. Osa noista ihmisistä on säästänyt rahaa pitkään nähdäkseen tuon maiseman ja kokeakseen tuon tunteen, olen kuullut sen pienen hetken olleen koko matkan parhaimman ja olen nähnyt miten vanhempi pariskunta kävelee portista ulos käsi kädessä onnellisena.

Huomenna on edessä kauden kovin hetki, mutta siitä lisää huomenna.

22.12.2015 Se huominen sitten tuli ja meni… Se hetki ei sittenkään ollut niin kova. Itse asiassa se oli tämän kauden tähänastisista hetkistä hienoin. Asiakasryhmänä olivat englantilaisen hyväntekeväisyysjärjestön Northern Lights Children’s Charityn Lappiin tuomat 20 lasta. Näillä lapsilla on joku sairaus, jonka vuoksi heillä on elinaikaa enää rajoitetusti. Kun katseli ja kuunteli noita ilosta hihkuvia lapsia, omat huolet kutistuivat olemattomiin. Reessä naurettiin ja koiria kiiteltiin hyvästä työstä. Lumipallot lentelivät, pikkukoirat saivat rapsutuksia innokkailta lapsilta, joista jotkut kertoivat kotona olevista lemmikeistään. Kaikki lapset saivat pienen pehmoketun lahjaksi ja pyysin heitä antamaan ketulleen nimen. Kilpaa kertoivat nimiä, kun kävin kyselemässä. Siinä hetkessä ei ajateltu tulevaisuutta vaan otettiin ilo irti hetkestä. Sillä hetkellä, kun vilkutin ryhmälle hyvästit portilla, kyynel vierähti silmäkulmastani. Kaikkea hyvää noille lapsille, joiden ei ole tarkoitus nähdä aikuisuutta.

Iloisia ilmeitä

Joulu tuli ja meni

Tukka putkella juostiin joulun aika. Asiakkaita tuli ja meni. Punaisia poskia ja iloisia ilmeitä, Hyvän Joulun toivotuksia. Oma joulunvietto jäi jouluateriaan ja punaviiniin. Vapaapäiviä ei ole ollut kuin yksi koko sesongin aikana, mutta siitähän se sesonki tehty on.

Lisää asiaa taas kun ehdin istahtaa ajan kanssa koneelle…..

Missä kotini on?

Visiitti Koto-Suomessa

Lumimaisemista kohti etelää

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran ”etelässä” Kittilään muuton jälkeen. Reissu oli todellinen pikakäynti. Lähdin maanantaina aamupäivällä ja palasin keskiviikkoiltana. Kahden ajopäivän lisäksi olin siis yhden päivän perillä ja silloinkin ajoin reilu pari sataa kilometriä. Lähtiessäni Könkäältä, oli päivä jo pitkällä. Perillä Heinolassa olin puolen yön aikoihin. Pikaisesti vaihdettuamme kuulumiset kellahdin vanhempieni sohvalle ja uni tuli kyllä hetkessä.

Kuhmoinen - Jämsä - Vääksy

Seuraavana päivänä starttasin kohti Kuhmoisia, sillä mieleen oli tullut useita tavaroita, joilla olisi käyttöä talven aikana. Matkalla mietin, miltä mahtaa tuntua käydä talossa, joka on ollut kotini lähes 20 vuotta. Tunnenko kenties koti-ikävää? En siis ole taloani myymässä, vaan palaan sinne takaisin syksyllä ja elämä jatkuu entiseen malliin. Ajaessani pihaan, en joutunut minkään tunnekuohun valtaan, vaan oikeastaan kävin vuokralaisellani kylässä. Keräsin listaamani tavarat ja jatkoin matkaa. Olin kuvitellut, että tunnen edes pientä haikeutta lähtiessäni, mutta niin ei käynyt. Kävin vielä Kuhmoisissa tutulla maatilalla hakemassa olkia koirien koppeihin. Oljet kun ovat kiven alla Lapissa. Kun auto pakattiin kattoa myöten täyteen, oli mukana 27 paalia. Kyllä koirat tulee olemaan innoissaan.

Viimeisiä tähtiä

Sitten suuntasin Jämsään moikkaamaan maailman parhaita työkavereita. Vastaanotto oli lämmin ja sydämellinen. Ihastelin Jämsän ammattiopiston viimeisiä joulutähtiä. Niiden lähdettyä juhlistamaan joulua ihmisten koteihin, huoneet kylmenevät ja yksi aikakausi päättyy. Edessä on suuret haasteet. Ei minua ole kokonaan unohdettu sentään. Olipa yksi työkaveri nähnyt minusta unta muutama päivä aikaisemmin. Toivottavasti se uni ei ole (ainakaan kokonaan) enneuni. Paluumatkalla Heinolaan, poikkesin vielä äitini luona, joka asuu Vääksyssä.

Takaisin pohjoiseen

Tihkusateinen aamu ja matka takaisin alkaa

Toisen Heinolassa vietetyn yön jälkeen suuntasin Transportterin keulan kohti pohjoista. Matka kului joutuisaan. Iin kohdalla jopa liian joutuisaan, sillä pääsin poliisin kamerakuvaan. Tuloksena oli onneksi vain kirjallinen huomautus.

Matka kestää kokolailla kellon ympäri ja ajellessa on aikaa miettiä asioita. Kolmeen vuorokauteen mahtui reilu 2000km ajoa ja käynti tämänhetkisen elämäni tärkeimmissä paikoissa. Pitkään pohdin tämän blogipäivityksen otsikoksi laittamaani kysymystä….. Missä kotini on?

Elämäni paikat

Heinola oli pitkään kotikaupunkini ja vanhempani asuvat edelleen siellä. Siihen kaupunkiin liittyy monet muistot lapsuudesta, nuoruudesta ja itsenäistymisestä. Silti se ei enää ole minulle koti, vaikka siellä onkin mukava käydä.

Kuten jo mainitsin, en tuntenut tulevani kotiin, kun kurvasin Kuhmoisten taloni pihaan. Siihen paikkaan olen laittanut itsestäni valtavan paljon ja tehnyt siitä oman näköiseni. Varmaan tunne omasta kodista palaa, kun tämä vuoden irtiotto on ohitse. Toivottavasti niin!!

Nyt asun Kittilässä, Könkään kylässä, mukavassa omakotitalossa. Koirilla on hyvät tarhat ja pihasta pääsee ajamaan valjakolla. Mutta onko tämä kotini? En oikein osaa käyttää sitä sanaa tästä paikasta, vaikka täällä kovin viihdynkin. Koti on vahva sana. Se, että joku paikka tuntuu kodilta, vaatii monia asioita. Nyt ne kaikki asiat eivät ole vielä kasassa. Hieman tunnen olevani vieraana talossa, jossa asun.

Kysymys jää ilman vastausta

Nämä kukat muistuttavat ihanista työkavereista. KIITOS!!!!

Kaikki nämä kolme paikkaa ovat merkittäviä ja ehkä joku päivä voin jälleen sanoa olevani kotona. Sitä odotellessani elän tätä vaihetta elämässäni ja tykkään siitä ihan valtavasti. Lunta on reilu 30cm ja maisema huikaisevan kaunis. Tänään otin jälleen yhden askeleen kohti ”lappilaisuutta”, sillä pihaan ilmestyi moottorikelkka. Olen nyt siis ensimmäistä kertaa kelkan omistaja. Huomenna lähden kokeilemaan sitä. Sitä ennen on painettava pää tyynyyn ja maltettava tehdä päivä töitä.

Että tuommoinen tupsahti pihaan

Lisää taas kun maltan istahtaa koneen ääreen…