Tunnelmia tunturista

Turistikausi taputeltu loppuun

Kauden viimeiset asiakkaat kävelivät portista 14.4 ja näin kausi loppui virallisesti. Oli aika ottaa lomaa ja rentoutua. Mikäpä olisi parempi tapa päästä arjesta irti kuin viikko Kilpisjärven suurtuntureilla. Ajokausi on päätetty niihin maisemiin 5 kertaa aiemmin. Viime vuonna reissu jäi väliin ja nyt kaipuu tunturiin kävi niin suureksi, ettei sitä voinut vastustaa.

Vähän taustaa

Ekalta reissulta. Vuosi 2010.

Ensimmäisen kerran käytiin huiputtamassa Halti keväällä 2010. Ajatus lähti yhdestä tekstiviestistä ystävälleni Erkille, jolla oli myös ollut pitkään haaveissa tunturireissu. Ensimmäisessä retkivaljakossani juoksivat Yolanda, Frodo, Bianca, Örvelö, Bobo ja Yukon. Tällä kertaa lähtijöiden joukossa ei ollut yhtään noista, vaan valjakko koostui täysin omista kasvateista. Niin ne vuodet vierivät.

Suunnitelmia

Reki ei näytä niin täydeltä kuin ennen, mutta se onkin isompi.

Lähtösuunnitelmia tehdessä oli otettava huomioon ikävä tosiasia, että omat koirat olivat juosseet hyvin vähän tänä talvena. Ajoin enemmän työpaikan koiria ja opastin turisteja, eikä kovien sesonkipäivien jälkeen ollut enää jaksamista omien treenaamiseen. Erkin valjakossa oli viisi 1,5-vuotiasta junnua, joten senkin takia päätettiin ajaa täysin koirien ehdoilla, kilometrejä ahnehtimatta. Pääasia oli rentoutuminen sekä koirien siedättäminen uusiin häiriöihin ja tunturileirielämään.

Saana jää taakse. Edessä viikko rauhaa.

Kamat rekeen ja menoksi kohti Meekonlaaksoa

Vihdoin tiistaina 19.4 päästiin starttaamaan Saanan juurelta kohti valkoista hiljaisuutta. Noita tunnelmia on mahdotonta kuvailla sanoin, joten antaa ennemmin kuvien puhua puolestaan. Ihan parasta kaikesta on, ettei alueella ole kännykkäkenttää, joten edessä oli viikko ilman puhelimen pimputusta, tekstiviestien vihellystä ja facebookin aikajanaa. Siepparin irrotessa huolestutti vielä koirien jaksaminen. Perinteisesti ollaan ajettu ensimmäisenä päivänä Meekolle, joka on tasaista nousua ja rekeen oli kertynyt painoa jälleen entisiä reissuja enemmän. Puurajan yläpuolella mieli rauhoittui ja oli aika jättää arjen huolet taakse. Rauhallisesti edeten saavuttiin Meekolle, jonne ensimmäinen leiri pystytettiin. Seuraavan päivän pidin lepoa koirille, kun yhdeltä oli vähän ranne turvoksissa, eikä ollut kiirettä minnekään.

Johtopari ottaa rennosti

Tavoitteena Kobmajoki

Erikoisia pilviä Haltin päällä

Torstaina purettiin leiri ja lähdettiin toiverikkaina kohti Kobmajokea. Pettymykseksi oli todettava, että parin päivän takainen lumisade oli peittänyt pääuralta lähtevän reitin Kobmalle kokonaan. Hankikannolla olisi voinut lähteä suunnistamaan, mutta hyvin poikkeuksellisesti ylänkö oli pehmeää ja tässä tilanteessa päätettiin muuttaa suunnitelmaa. Myöhemmin ura oli löytynyt ja valjakoita oli päässyt perille. Ensi vuonna sitten jälleen sinne… Nyt päätettiin pystyttää leiri Haltin vanhan autiotuvan lähelle. Paikalla oli jo Meekolla tapaamamme uusi tuttavuus. Aina on mukava tavata uusia ihmisiä ja koiria tunturissa.

Rentoa meininkiä

Päivälepoa

Seuraava päivä nautittiin auringon lämmöstä. Kun kerran ei päästy perinteiseen pilkkipaikkaamme, kokeilin uittaa kuvaa pienessä Haltijärvessä. En tiennyt, onko koko lätäkössä edes kalaa ja kuinka syvä se on. Paksun jään alla oli vettä vain alle puoli metriä. Saaliina kaksi rautua, jotka olivat pienimpiä, kuin mitä olen koskaan aiemmin saanut. Meekon sai kunnian popsaista koko saaliin.

Illalla laitettiin takit päälle... Onneksi!!

Luonnon voimat näyttäytyvät

Lumi ja takit suojaa

Toisena yönä keli muuttui ja heräsin teltan seinien paukkeeseen. Tuuli nousi yllättäen ja tuiskutti lunta. Koko aamupäiväkin vielä myrskysi niin, ettei mitään tavaraa voinut pudottaa käsistään. Koirat peittyivät osittain lumeen ja kaikki niistä osasivat hyödyntää sen suojan. Puolet valjakkoni koirista oli ensi kertaa tunturissa. Eniten mieltä lämmitti 1,5-vuotiaan Lucky Luken käytös. Kotona hössöttävä otus käyttäytyi kuin konkari koko reissun. Voi sanoa, että Luckystä kasvoi aikuinen tuolla reissulla.

Aamulla ei ollut kiirettä nousta lumen suojasta

Takaisin Meekolle

Takit kuivuu auringossa

Tuulen vähän hellitettyä, purimme leirin ja suuntasimme takaisin Meekolle, johon olikin tullut jo pari tuttua retkeläistä. Keli selkeni ja otin jälleen rennosti ihmisten kanssa höpötellen ja koirien kanssa aikaa viettäen.

Kiitos Jämsän ammattiopistolle muistamisesta. Teltta on ollut ihan huippu.

Sänky petaamatta? Noh, tavarat kuivuu. Hyvin tarkeni teltassa, vaikka pakkasta oli öisin jopa -17

Nauttimista

Koirat ottivat vastaan mielellään kaikki rapsutukset ohikulkijoilta.

BÖÖ! Lucky Luke

Viimeistä viedään

Meekonlaakso jäi taakse

Maanantaina oli aika pakata tavarat viimeisen kerran ja suunnata kohti tietä. Koko 30km sujui kevyesti. Pidin monta kuvaustaukoa matkalla ja pohdiskelin monenlaisia asioita.

Valjakko

Valjakkoni siis koostui omista kasvateista. Mukana oli koiria kolmesta eri Lapinvuokon pentueesta. Johtajina juoksivat koko matkan Tsahkal ja Bilbo. Ne suoriutuivat ihan kivasti tehtävästään, vaikka oppimista onkin vielä. Kaikki aikaisemmat retket on Yolanda johtanut tiimiä. Nyt on sen tytär kärkipaikalla. Myös Bilbo on kypsynyt johtajana. Muut koirat tiimissä olivat Meekon, Merri, Somas, Lucky Luke, Samvais ja Jogas. Lämmin kiitos koko tiimille.

Hyväntuulinen johtopari

Saana näkyy jo. Pala sydämestä jäi jälleen tunturiin.

Loppuajatuksia

Tänä vuonna ei kilometrejä kertynyt kuin reilu sata, mutta hyvää mieltä ja oppia koirille roppakaupalla. Erityisen mukavaa oli huomata, että koirat käyttäytyivät leireissä hyvin ja olivat yöt hiljaa. Turhaa meteliä tulee mielestäni välttää, kun ollaan kämppien läheisyydessä. Kämpillä on myös muita ihmisiä kuin koiraväkeä. Lähdössä meteli nousee väkisinkin, mutta se on vain lyhyt aika ja tapahtuu päiväsaikaan. Koirat moikkasivat myös iloisesti kaikkia, jotka kävivät niitä rapsuttelemassa. Muutenkin ihmisten suhtautuminen valjakoihin on positiivinen. Metsähallituksen väkeä kävi juttelemassa Meekolla kanssamme. Myös heidän viestinsä oli positiivinen. Kaikkien Käsivarressa retkeilevien täytyisi kunnioittaa muita alueella liikkuvia matkalaisia sekä tietty paikallisia poromiehiä tokkineen. Näin pidetään yllä positiivista ilmapiiriä ja kaikilla on mukavaa.

Siihen päättyi retki ja kausi 2015-2016. Kiitokset koirille ja retkiseuralle!!

Ensi vuonna uudestaan… Toivottavasti!!

Missä valkoinen tunturi kohtaa sinisen taivaan huomaa, mitern pieni itse on.. Ystävän muistolle.