maanantai 23. toukokuuta 2016

Vuosi lähenee loppuaan

Näytöt nipussa


Erämessuilla koulua edustamassa. 
Pari päivää sitten tein viimeiset näytöt ja tutkintotoimikunnan kesäkuun kokouksen jälkeen saan todistuksen suorittamistani opinnoista. Opiskelu oli pääsääntöisesti hauskaa vaihtelua opettajan elämään. Suorittamani tutkinto on matkailualan perustutkinto; Safariopas. Levi-instituutissa tutustuin moniin uusiin ihmisiin, opettajiin ja opiskelijoihin. Luokkamme oli alusta alkaen kovin pieni ja kutistui lopulta kahteen opiskelijaan, Kaarinaan ja minuun. Me sitten oltiinkin ihan huippuluokka. Toki monet kurssit käytiin muiden aikuisryhmien kanssa.

Kevät tulee kohisten


Vaikka lunta oli paljon, on se jo melkein kadonnut. Pihassa on enää pari kasaa, joihin lunta kasattiin pyöräkuormaajalla koko talven ajan. Parin päivän aikana ovat koivujen lehdet puhjenneet ja muutenkin alkaa vihertää. Lintuja tulee koko ajan lisää. Pihan äänimaailman kuuluvimmat linnut ovat olleet keltasirkku, järripeippo, peippo ja liro. Tänään näin ensimmäisen haarapääskyn.

Viimeinen lumikasa 23.5. 
Ounasjokikin vapautui jääkuorestaan

Nyt vähän lomaa


Kesäkuussa ajattelin pitää lomaa ja tehdä kaikenlaista, mitä halusin tämän vuoden aikana ehtiä kokemaan. Muutamaksi päiväksi on vielä päästävä tunturiin tuulettamaan ajatuksia. Vähän täytyy vielä odottaa, että lumet katoavat tunturista. Tällä viikolla on vielä pari päivää kouluakin. Sääennusteet lupaavat suorastaan helteitä loppuviikolle.

Muutto lähestyy


Heinäkuun alkupuolella on suunnattava kohti etelää ja arkea siellä. Keski-Suomi tuntuu nyt todella kaukaiselta. Olen alkanut koko ajan viihtyä paremmin täällä napapiirin paremmalla puolella. Lähestyvä muutto tuntuu haikealta jo nyt. Työtäni etelässä en kaipaa, mutta työkavereita kyllä.

Elämän menoa Lapissa


Levi on nyt todella hiljainen ja matkailun parissa työskennelleet saavat ansaitun hengähdystauon. Vaikka sesonki oli kiireinen ja iltaisin oli ihan puhki, tuntui se silti hyvältä. Sesongin vauhtia kuvaa hyvin myös kaventunut vyötärö. Painoa lähti talven aikana noin 12kg. Eikä todellakaan tarvinnut tietoisesti laihduttaa. Reilu pari vuotta sitten minulle rytmihäiriöihin määrätyistä pillerimerkeistä en käytä ainuttakaan. Verenpainelääkkeen puolitin vähän aikaa sitten, kun paineet alkoivat laskea jo liikaa. Kaikki on siis mallillaan. Jotenkin elämä täällä on erilaista, sellaista rennompaa. Saa nähdä kuinka nopeasti etelän oravanpyörä tekee tehtävänsä ja entinen elämä ottaa vallan, sillä niin tulee kuitenkin käymään.

Kovin on Levillä hiljaista.

Elämä on valintoja


Kevät 
Elämän aikana joutuu tekemään paljon valintoja, pieniä ja isoja. Olen viimeaikoina miettinyt paljon sitä, mikä valintoja ohjaa. Se, mitä itse tahtoo, ei läheskään aina kohtaa sen kanssa, mitä muut haluavat sinun tekevän. Ei ole yksiselitteistä, kenen toiveiden mukaan valinnat on oikein tehdä. Olen todella iloinen, että lähdin toteuttamaan tätä vuoden irtiottoa. Se on opettanut minulle paljon. Olisi helpompi palata, jos en viihtyisi täällä. Lappi tulee aina säilymään sydämessäni.



Nyt otan vielä kaiken mahdollisen irti tästä reissusta. Tunturi kutsuu tallustelijaa. Siellä olen ennenkin miettinyt elämäni menoa. 

2 kommenttia:

  1. Heippa löysin blogisi vasta nyt, mutta olen lueskellut sitä
    aika ajoin. ihana että olet viihtynyt siellä vaikka suruakin mahtui mukaan. Ihanaa kesää sulle viimeisiksi viikoiksi ♥

    VastaaPoista
  2. Surua ja iloa. Sitähän se elämä ja etenkin elämä koirien kanssa on. Yritän ottaa kaiken irti vielä viimeisinä viikkoina. Parikin tunturireissua suunnitteilla. Ne riippuu keleistä. Viikon verran käyn vielä töissäkin. Sittenhän se onkin jo aika palata takaisin arkeen.

    VastaaPoista