sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Tähänastisen elämän inventointi jatkuu – mistä tämä kaikki tavara on tullut?


Tavaraa ja muistoja

Olen asunut tässä talossa 19 vuotta. Ensin noin 6 vuotta exän kanssa ja sitten enemmän itsekseni. Säilytystilaa on ollut paljon… Siis aivan liian paljon. Kun ei ole tarvinnut jotain tavaraa, se on ollut helpompi nakata säkkiin tai laatikkoon ja laittaa jonnekin odottamaan sitä päivää, kun sitä jälleen tarvitsee. No eihän sitä päivää koskaan tule. Olen viimeisen kuukauden aikana käynyt läpi tavaroita, joista jokainen kertoo minusta jotain.
Askelia taaksepäin
Tänään on satanut koko päivän. Niinpä touhut ovat keskittyneet sisätiloihin. Aloitin päivän
pakastimen tyhjennyksellä ja sulatuksella. Käyttökelpoiset pakasteet sain mahdutettua saunan eteisen jääkaapin pakasteosaan. Jonkinlaista hamsterin vikaa minussa on. Pakastimen lokeroista löytyi mm. sieniä toissasyksyltä. Koskahan opin, ettei yksi ihminen voi syödä sellaista määrää sieniä, mitä etenkin hyvinä sienisyksyinä kerään, putsaan, esikäsittelen, kuivaan, pakastan ja purkitan. Keittiön lieden lähistö ei ole lempipaikkojani ja ruokaa teen itselleni mahdollisimman helpolla ja nopeasti. Leppärousku on yksi lempisienistäni. Viime syksynä sitä löytyikin hyvin ja jopa puhtaana, mikä on harvinaista. Sitäkin pakastimessa vielä oli. Ajattelin siis uhrata tovin aikaa ruuan laittoon. Nyt sulattelen tyytyväisenä pihviä, uusilla perunoilla, leppärouskumuhennoksella ja tomaatti-basilikasalaatilla. Nyt olisi päiväunet poikaa, mutta enpä taida kuitenkaan….


Harppauksia taaksepäin.
Niin sitä tavaraa on kertynyt vuosien varrella. Osa on ihan hyväkuntoista ja käyttökelpoista, mutta minulle tarpeetonta. Olen jo muutamana kesänä harkinnut vieväni tarpeetonta tavaraa kirpputorille, mutta aina se on jotenkin jäänyt. Nyt lajittelin tavaroita ja avasin kirpputorin autotallissani. Asun niin sivussa, että kävijöitä ei ole kovin paljoa ollut. Tavaraa on mennyt kuitenkin ihan kivasti sekä omalta kirpparilta että facebookin kautta. Hintatason olen pitänyt sellaisena kuin kirpparilla mielestäni kuuluu olla, eli kohtuulisena. Olen tavannut monta mukavaa uutta ihmistä kirppistelyn myötä. Pihaani on tutkailtu ja koiratarhallakin on poikettu, mikä tekee etenkin nuorille koirille hyvää.



























Monta valtavaa loikkausta taaksepäin.


Uskokaa tai älkää, mutta olen ollut joskus nuori. Riittävän syvälle kun kaivaa, alkaa vastaan tulla muistoja menneisyydestä. Vintiltä löysin metallisen rasian. Muistin kyllä heti, mitä se sisältää. Hetken mietittyäni avasin kannen ja tein matkan 1980-luvun Heinolaan ja teinivuosien suuriin tunteisiin. Rasiassa oli kirjelappusia, joita kirjoiteltiin kavereiden kanssa tylsillä oppitunneilla, teinikalentereita, pieniä muistoja ja joo…. muutama rakkauskirjekin.

Funky Maruschka, jo silloin vanha hirsirakennus Heinolan kirkonkylällä. Aikansa käsite niin Heinolan nuorille kuin monille kauempaakin tulleille. Niille, jotka eivät ole kuulleet, on turha edes yrittää selittää. Rasiassa on noin 80kpl Maruschkan pääsylippua, joiden taakse on lyijykynällä raapustettu illan päätapahtumat.

Myös päiväkirjaan purin tuntojani jonkin aikaa. Tuntoja, joiden kirjo heitteli äärilaidasta toiseen. Ne tunteet olivat silloin niin todellisia. Yksi moikkaus keltaisen Toyota Celican ratista sai elämän hymyilemään ja toisaalta kuukauden kotiaresti kaatoi koko maailman. Päiväkirjan ensimmäinen kirjoitus on päivätty 1.1.1982 ja viimeinen 5.11.1984. Viimeiset kirjoitetut sanat olivat: ”Olen toista kertaa elämäni aikana rakastunut, nyt todella syvästi”. Voin rehellisesti sanoa, että sanat osuivat nappiin. Seuraavat 17 vuotta olivat hyviä vuosia.

Lähtöön noin 2 viikkoa!

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Kuka ja mitä??

Taustaa siitä, miksi aloitin blogin

Olen Vuokko Liimatta, asun Kuhmoisissa ja olen töissä puutarha-alan ammattiopettajana Jämsän ammattiopistossa. Työn ohella jaksan vielä innostua kasveista ja niitä olen pihapiiriini keräillyt vuosien saatossa melko paljon. Harrastan myös rekikoiria. Tarhassa asustaa tällä hetkellä 16 siperianhuskyä sekä seurakoirana pieni mittelspitz-rotuinen Peppi.

Osa huskyista
Kotini Kuhmoisissa








Elämä on siis kaikin puolin mallillaan…. vai onko sittenkään? Työelämä on muutoksessa kaikilla aloilla, eikä vähiten koulumaailmassa. Työpaikkani on jo kolmannella omistajalla tänä aikana ja opetussuunnitelmat ovat muuttuneet niin monta kertaa, etten enää pysy laskuissa. Kaikista näistä muutoksista on selvitty ja yhteishenki työkavereiden kesken on ollut loistava.


Toissasyksynä työpaineet alkoivat vaikuttaa jo arjen jaksamiseen ja yöunet olivat katkonaiset. Yritin hoitaa työni hyvin ja vielä sen lisäksi hoitaa ja treenata koirat. Myös koti ja piha vaativat oman aikansa. Eräänä sunnuntai-iltapäivänä rytmihäiriöt säikäyttivät ja oli aika hidastaa tahtia. Vielä kun työterveyslääkärissä sain selkeän työstressin oireisiin vain kolme purkkia lääkkeitä, oli tosiaan pistettävä asioita tärkeysjärjestykseen.


Elokuun alussa tulee 20 palvelusvuotta täyteen nykyisessä työpaikassa. Työpaikassa, joka on suurimman muutoksen edessä kuin koskaan tänä aikana. Pakkasin vuosien työurani kolmeen muuttolaatikkoon, jotka viedään pian uuteen toimipaikkaan. Tulen kaipaamaan Auvilan puistoa, kasvikokoelmaa, puutarhaa ja peltoja. Koko ala on suuren haasteen edessä. Koko opetus on toteutettava uudelta pohjalta.
 


Koulun puutarha on käytössä vielä vuoden vaihteeseen, mutta opetus siirtyy jo elokuussa uuteen paikkaan. Melkoinen haaste siis edessä.











Näkymä ikkunasta työpöytäni takaa. Tuossa ympäristössä on ollut hienoa työskennellä.














Viimeiset kaalit näillä näkymin JAOn pellolla.
Vielä liehuu JAO-lippu Auvilassa vähän aikaa.
















Viime talvena aloin miettiä, voisiko vielä tehdä jotain erilaista. Olen 10 vuoden aikana tehnyt sesonkihommia koirien kanssa Lapissa. Joinain vuosina ollaan oltu pari viikkoa, joinain vuosina pari kuukautta. Ei kun mietteistä teoiksi. Täytin juuri 50v. ja nyt pakkaan työpaikan lisäksi myös kotona. Noin kuukauden päästä suuntaan koirineni Kittilään vuodeksi. Siellä ei ole kuitenkaan tarkoitus pyöritellä peukaloita, vaan vaihtaa roolia opettajasta opiskelijaksi. Tavoitteena suorittaa Levi-instituutissa matkailualan perustutkinto (safariopas) vuodessa.


 

Tässä blogissa siis kerron tulevasta vuodesta. Sen iloista ja suruista. Se toimikoon eräänlaisena nettipäiväkirjana. Se on suunnattu niille ystäville ja sukulaisille, jotka haluavat tietää, mitä minulle ja laumalleni kuuluu. Lähtöön on nyt noin kolme viikkoa. En odota vuoden olevan mitään ruusuilla tanssimista vaan haluan sen olevan ERILAINEN!