Joulun aikaa... Lapin taikaa

21.12.2015

Kaamos ei tarkoita pimeyttä, vaan upeita värejä taivaanrannassa.

Aikaa jouluun siis enää pari päivää. Vaikka toivotin tänään ”Hyvää Joulua” bussilastilliselle brittiasiakkaita, en ole vielä löytänyt joulutunnetta. Töissä on pitänyt kiirettä ja illalla kämpille saavuttua on ihan rättiväsynyt olo. Omat koirat eivät ole paljoa juosseet, sillä olen hoitanut lähinnä pihaopastusta tarjoiluineen. Tarpeen vaatiessa olen ajanut myös talon koiria.

Ne mokomat BGB-lukot

Viime viikolla kävi pieni haaveri, kun olin laittamassa omia koiria talon liinoihin. He, jotka minut tuntevat, tietävät suhtautumiseni BGB-lukkoihin. En siis pidä niistä yhtään tai oikeastaan voin jopa sanoa inhoavani niitä. Omissa liinoissa niitä ei ole ollut enää pitkään aikaan. Noin 10 vuotta sitten selvitin sotkeutunutta asiakasvaljakkoa ja kyseisen mallin lukko tarttui kynteeni repäisten sen kokonaan irti. Tällä hetkellä vanhin koirani, Eero on myös kokenut BGB-lukon kenkkumaisuuden. Se sai lukon kankkuunsa ja jälki oli melko ikävää. Toisaalta sen sattuman takia se on ollut osa laumaani jo kohta 11 vuotta. Ostin sen nimittäin ensimmäisellä Lapin reissullani toipilaana kyseisen haaverin takia.

AUTS!!

Nyt yhden väliaikaisen virityksen ja kolmen BGB-lukon takia kädessäni on neljä tikkiä. Osasyyllisenä on omista koiristani Bobo, kukas muutenkaan. Se nykäisi liinoja voimakkaasti taaksepäin samalla kuin minulla oli liinat käsissäni. Yksi lukoista haukkasi kiinni kahden sormen väliseen nahkaan. Päivän töiden ja 26 ajokilometrin jälkeen ehdin paikattavaksi. Ei olisi ollut pahitteeksi kuulemma mennä vähän aikaisemmin. Haavan umpeutuminen ei ole edennyt ihan tavoitteen mukaisesti, sillä käsi on ollut edelleen kovassa käytössä. Pian pääsen kuitenkin tikeistä ja toivottavasti haava paranee kunnolla.

Kiirettä ja niitä hienoja hetkiä

Asiakkaita on riittänyt. Päivät ovat kiireisiä ja voimaa niihin on saanut tyytyväisistä asiakkaista. Parhaita palautteita ovat mm. asiakkaiden vilpitön kiitos, lapsen hulvaton kikatus reessä, ilosta kertovat kasvot. Välillä olen myös jäänyt miettimään elämää ja ympäristöä, jossa saamme elää. Lumi, joka painaa puiden oksia on ihan tavallista, mutta toisille se on kuva, joka on nähty tätä ennen vain televisiossa. Joinain hetkinä hymyilen hiljaa ajellessamme järven jäällä ja lumisen metsän läpi. Osa noista ihmisistä on säästänyt rahaa pitkään nähdäkseen tuon maiseman ja kokeakseen tuon tunteen, olen kuullut sen pienen hetken olleen koko matkan parhaimman ja olen nähnyt miten vanhempi pariskunta kävelee portista ulos käsi kädessä onnellisena.

Huomenna on edessä kauden kovin hetki, mutta siitä lisää huomenna.

22.12.2015 Se huominen sitten tuli ja meni… Se hetki ei sittenkään ollut niin kova. Itse asiassa se oli tämän kauden tähänastisista hetkistä hienoin. Asiakasryhmänä olivat englantilaisen hyväntekeväisyysjärjestön Northern Lights Children’s Charityn Lappiin tuomat 20 lasta. Näillä lapsilla on joku sairaus, jonka vuoksi heillä on elinaikaa enää rajoitetusti. Kun katseli ja kuunteli noita ilosta hihkuvia lapsia, omat huolet kutistuivat olemattomiin. Reessä naurettiin ja koiria kiiteltiin hyvästä työstä. Lumipallot lentelivät, pikkukoirat saivat rapsutuksia innokkailta lapsilta, joista jotkut kertoivat kotona olevista lemmikeistään. Kaikki lapset saivat pienen pehmoketun lahjaksi ja pyysin heitä antamaan ketulleen nimen. Kilpaa kertoivat nimiä, kun kävin kyselemässä. Siinä hetkessä ei ajateltu tulevaisuutta vaan otettiin ilo irti hetkestä. Sillä hetkellä, kun vilkutin ryhmälle hyvästit portilla, kyynel vierähti silmäkulmastani. Kaikkea hyvää noille lapsille, joiden ei ole tarkoitus nähdä aikuisuutta.

Iloisia ilmeitä

Joulu tuli ja meni

Tukka putkella juostiin joulun aika. Asiakkaita tuli ja meni. Punaisia poskia ja iloisia ilmeitä, Hyvän Joulun toivotuksia. Oma joulunvietto jäi jouluateriaan ja punaviiniin. Vapaapäiviä ei ole ollut kuin yksi koko sesongin aikana, mutta siitähän se sesonki tehty on.

Lisää asiaa taas kun ehdin istahtaa ajan kanssa koneelle…..

Missä kotini on?

Visiitti Koto-Suomessa

Lumimaisemista kohti etelää

Kävin viime viikolla ensimmäisen kerran ”etelässä” Kittilään muuton jälkeen. Reissu oli todellinen pikakäynti. Lähdin maanantaina aamupäivällä ja palasin keskiviikkoiltana. Kahden ajopäivän lisäksi olin siis yhden päivän perillä ja silloinkin ajoin reilu pari sataa kilometriä. Lähtiessäni Könkäältä, oli päivä jo pitkällä. Perillä Heinolassa olin puolen yön aikoihin. Pikaisesti vaihdettuamme kuulumiset kellahdin vanhempieni sohvalle ja uni tuli kyllä hetkessä.

Kuhmoinen - Jämsä - Vääksy

Seuraavana päivänä starttasin kohti Kuhmoisia, sillä mieleen oli tullut useita tavaroita, joilla olisi käyttöä talven aikana. Matkalla mietin, miltä mahtaa tuntua käydä talossa, joka on ollut kotini lähes 20 vuotta. Tunnenko kenties koti-ikävää? En siis ole taloani myymässä, vaan palaan sinne takaisin syksyllä ja elämä jatkuu entiseen malliin. Ajaessani pihaan, en joutunut minkään tunnekuohun valtaan, vaan oikeastaan kävin vuokralaisellani kylässä. Keräsin listaamani tavarat ja jatkoin matkaa. Olin kuvitellut, että tunnen edes pientä haikeutta lähtiessäni, mutta niin ei käynyt. Kävin vielä Kuhmoisissa tutulla maatilalla hakemassa olkia koirien koppeihin. Oljet kun ovat kiven alla Lapissa. Kun auto pakattiin kattoa myöten täyteen, oli mukana 27 paalia. Kyllä koirat tulee olemaan innoissaan.

Viimeisiä tähtiä

Sitten suuntasin Jämsään moikkaamaan maailman parhaita työkavereita. Vastaanotto oli lämmin ja sydämellinen. Ihastelin Jämsän ammattiopiston viimeisiä joulutähtiä. Niiden lähdettyä juhlistamaan joulua ihmisten koteihin, huoneet kylmenevät ja yksi aikakausi päättyy. Edessä on suuret haasteet. Ei minua ole kokonaan unohdettu sentään. Olipa yksi työkaveri nähnyt minusta unta muutama päivä aikaisemmin. Toivottavasti se uni ei ole (ainakaan kokonaan) enneuni. Paluumatkalla Heinolaan, poikkesin vielä äitini luona, joka asuu Vääksyssä.

Takaisin pohjoiseen

Tihkusateinen aamu ja matka takaisin alkaa

Toisen Heinolassa vietetyn yön jälkeen suuntasin Transportterin keulan kohti pohjoista. Matka kului joutuisaan. Iin kohdalla jopa liian joutuisaan, sillä pääsin poliisin kamerakuvaan. Tuloksena oli onneksi vain kirjallinen huomautus.

Matka kestää kokolailla kellon ympäri ja ajellessa on aikaa miettiä asioita. Kolmeen vuorokauteen mahtui reilu 2000km ajoa ja käynti tämänhetkisen elämäni tärkeimmissä paikoissa. Pitkään pohdin tämän blogipäivityksen otsikoksi laittamaani kysymystä….. Missä kotini on?

Elämäni paikat

Heinola oli pitkään kotikaupunkini ja vanhempani asuvat edelleen siellä. Siihen kaupunkiin liittyy monet muistot lapsuudesta, nuoruudesta ja itsenäistymisestä. Silti se ei enää ole minulle koti, vaikka siellä onkin mukava käydä.

Kuten jo mainitsin, en tuntenut tulevani kotiin, kun kurvasin Kuhmoisten taloni pihaan. Siihen paikkaan olen laittanut itsestäni valtavan paljon ja tehnyt siitä oman näköiseni. Varmaan tunne omasta kodista palaa, kun tämä vuoden irtiotto on ohitse. Toivottavasti niin!!

Nyt asun Kittilässä, Könkään kylässä, mukavassa omakotitalossa. Koirilla on hyvät tarhat ja pihasta pääsee ajamaan valjakolla. Mutta onko tämä kotini? En oikein osaa käyttää sitä sanaa tästä paikasta, vaikka täällä kovin viihdynkin. Koti on vahva sana. Se, että joku paikka tuntuu kodilta, vaatii monia asioita. Nyt ne kaikki asiat eivät ole vielä kasassa. Hieman tunnen olevani vieraana talossa, jossa asun.

Kysymys jää ilman vastausta

Nämä kukat muistuttavat ihanista työkavereista. KIITOS!!!!

Kaikki nämä kolme paikkaa ovat merkittäviä ja ehkä joku päivä voin jälleen sanoa olevani kotona. Sitä odotellessani elän tätä vaihetta elämässäni ja tykkään siitä ihan valtavasti. Lunta on reilu 30cm ja maisema huikaisevan kaunis. Tänään otin jälleen yhden askeleen kohti ”lappilaisuutta”, sillä pihaan ilmestyi moottorikelkka. Olen nyt siis ensimmäistä kertaa kelkan omistaja. Huomenna lähden kokeilemaan sitä. Sitä ennen on painettava pää tyynyyn ja maltettava tehdä päivä töitä.

Että tuommoinen tupsahti pihaan

Lisää taas kun maltan istahtaa koneen ääreen…

Syksy kääntyy talveksi

Selitystä, selitystä ;)

Niin siinä sitten kävi, että päivät ja illat täyttyivät kaikenlaisesta touhusta eikä blogille löytynyt aikaa. Kerron nyt tiivistetysti viime viikkojen tapahtumista, jotka koostuvat pitkälti koulu- ja huskypuistoasioista.

Opiskelua

Viime viikkojen aikana on opiskeltu venäjää ja kustannuslaskentaa. Eipä ihme, ettei mitään erikoista kirjoituksen aihetta ole ollutkaan. Myös matkailulainsäädäntöön on tullut perehdyttyä. Huippuhetkiä ovat olleet ruokatunnit. Levi-instituutissa on ehdottomasti parhaat ruuat, mihin olen koulussa törmännyt.

Syyslomaa ja revontulia

Revontulia Huskypuiston yllä

Viikko 42 oli syyslomaa ja päivät meni koirien kanssa touhutessa ja apuhommissa Huskypuistossa. Muu henkilökunta piti vähän lomaa ja hoitelin sen aikaa putiikkia. Noihin aikoihin oli melko komeita revontulia ja pari kertaa innostuin opettelemaan niiden kuvaamista.

Apuna kuvaamisessa oli Taigo-poro. Tosin siitä oli enemmän haittaa kuin apua.

Lähtötilanne. Työ alkoi purakamalla vanha.

Näyttöjä

Aina kun aikaa liikeni, yritin saada eteenpäin näytöksi kaavailemaani rakennusprojektia.

Ideana oli rakentaa lähtöalueelle uusi valjakoiden ohjaus ja kiinnitysrakennelma.

Tällainen siitä sitten tuli

Syksyn aikana oli tarkoitus tehdä myös asiakaspalvelun näyttönä ns. visiittikierros Huskypuistossa. Asiakkaiksi tuli espanjalainen pariskunta, joten näyttö tuli tehtyä englannin kielellä. Molemmat näytöt menivät läpi. Nyt pitäisi miettiä seuraavia projekteja ja näytettäviä osioita. Pian alkaa työssäoppiminen ja tositouhut, kun sesonki pyörähtää kunnolla käyntiin.

Mukava tapaaminen

Marraskuun alussa oli muutama päivä itsenäistä opiskelua ja päivät meni Huskypuistossa viikonlopun valmistelussa. Maanantaina avuksi tuli entinen työkaverini, nykyinen LIVIAn opettaja Reija Kivelä. Olipa mukava nähdä pitkästä aikaa. Reija oli opettajan työelämäjaksolla ja samalla kartoittamassa mahdollisia työssäoppimispaikkoja Lapissa. Hänestä oli myös iso apu askareissa. Lämmin kiitos Reijalle!!!

Osasto Levikauden avajaisissa

Levin talvikauden avajaiset

Lauantaina 7.11 juhlittiin Levin talvikauden avajaisia. Huskypuistolla oli osasto avajaisissa. Mukana meidän ihmisten lisäksi oli vanha johtokoira siperianhusky Aapo, koirasudet Morgan ja Salla sekä japaninpystykorva Omar. Esiintyminen ja ihmisten moikkaaminen kaikilta ihan nappiin. Nuori Morgan käyttäytyi rauhallisesti ja varmasti ylittäen kaikki odotukset. Illalla juhlittiin kauden aloitusta nenäpäivägaalan muodossa Hullu Poro-areenalla.

Avajaislavalla

Vähän ensin Ropia jänskätti, mutta kun se pääsi vauhtiin, niin johan meno muuttui.

25v. asiakaspalvelua takana

Ei juhlat siihen päättyneet. Seuraavana päivänä oli Huskypuistossa Avoimet Ovet ja samalla 25v-tapahtuma. Omista pennuista Ropi (7 viikkoa) aloitti työuransa söpöstelemällä asiakkaille. Se oli ihan luonnonlahjakkuus siinä.

Tämän viikon alussa satoi ensilumi. Lunta on kirjoitushetkellä n.20cm ja lisää tulee. Maisema valostui ja mieliala nousi sen mukana. Siitä ja toisestakin iloisesta asiasta kuitenkin lisää vähän myöhemmin.

Syksyn tuulet puhaltaa

Maaruskan parasta antia, riekonmarja

Viime viikkoon mahtui monenlaista puuhaa pentujen lisäksi. Kelit ovat selvästi viilentyneet ja lehdet putoavat puista. Puuruskasta ei ole pian kuin muisto jäljellä. Tänä aamuna oli jo maa hiukan kuurassa ja tarhassa kevyt riite vesikupissa. Viikko oli kiireinen, mutta jälleen kaikin puolin mukava.

Väinö kasvaa kovaa vauhtia

Puuhaa Huskypuistossa

Fredi on kelonut jo sarvensa

Ehdin käydä vähän puuhastelemassa Huskypuistossakin. Muutamien asiakasryhmien lisäksi

suunniteltiin syksyn viimeisiä projekteja ja nyt pitäisi vaan järjestyä aikaa niiden tekemiseen. Onneksi syysloma lähestyy. Kesällä saapuneiden eläinten, parin ketun ja supin pentujen kanssa on tehtävä tuttavuutta aina kun aikaa siihen löytyy.

Mikki ja Emilia ovat jo lähes valkoisia

Pallas

Vanha perinteinen hotelli Pallas

Koulun puitteissa poikkesimme pikaisesti Pallaksella.
Tällä kerralla tutustuimme vain luontokeskukseen ja ihastelimme tunturia alhaalta käsin. Kummasti tuli mieleen ne Hetta-Pallas-patikoinnit, jotka tein monia vuosia sitten. Joskus sinne on vielä päästävä.

Sinne katoaa Suomen vanhin merkitty patikointireitti tunturiin

Harriniva

Takaisin päin tullessa poikkesimme Harrinivan koiratarhoilla. Kyseessä on Suomen suurin (jopa maailman suurin) koiratarha. Koiria siellä on noin 420.

Harrinivan tarhoja

Juhlaa..

Johtosusi!

Perjantaina sain tekstarin veljeltäni. Olivat tulleet viettämään viikonloppua Leville. Olipa mukava nähdä heitä. Suurin yllätys tuli kuitenkin Huskypuiston taholta. Reijo ja Johanna kutsuivat viettämään iltaa kodalle syksyn kunniaksi. Heillä olikin yllätys takataskussaan. Sain upean lahjan kesällä olleen synttärin johdosta sekä tervetulotoivotuksen remmiin. Olin ihan puulla päähän lyöty yllätyksen johdosta. Nyt ei ole rakennushommat työkaluista kiinni!! 

Kyllä kelpaa näillä välineillä rakentaa

Tuhannesti kiitoksia Huskyparkin väelle ikimuistoisesta yllätyksestä!!

Pentuja

Viime viikon kuulumiset tulee vähän viiveellä, kun jutun aiheita joutui vähän odottamaan. :)

Elämä edessä

Pohdintaa

Pentuja vai ei? Kas, siinäpä kysymys. Omiin periaatteisiini kuuluu, että teetän pentuja vain, jos itselläni on tarve lauman kasvattamiseen. Myyntiin en halua pentuja kasvattaa. Siitä pitää kyllä muut huolen. Niinpä punnitsin asioita melko pitkään. Edellisestä pentueesta vuosi sitten sain vain yhden pennun. Laumani ikääntyy ja vanhemmat papat ovat jo poistuneet työkäytöstä, vaikka pientä huviajelua vielä kestävätkin. Jos aion jatkaa työhommia koirieni kanssa, on tarpeen turvata tulevaisuus.

Valintoja

Omasta laumasta oli selvää, kuka olisi tuleva emä. Jolskun tytöistä Toskal oli helppo valinta. Isää joutuikin miettimään hieman pidempään. Omasta laumastani en sille urosta löytänyt, joten se piti etsiä jostain muualta. Hiihtolomareissulla Levin Huskypuistossa (Kennel Polar Speed) katselin uroksia sillä silmällä. Suurin osa Reijon koirista on kovin läheistä sukua Toskalille (mm. 10 serkkua). Olin jo etukäteen miettinyt muutaman uroksen, joihin halusin tutustua paremmin.

Polas Speed Galevi

Veljekset puntarissa

Viikon aikana olivat ajatukset selkiytyneet ja vaihtoehtoja oli enää kaksi; veljekset Galle ja Galevi. Molemmat johtokoiria (Velipoika Ginga muuten juoksi Iditarodin viime talvena Isabelle Travadonin valjakossa). Galle oli rakenteeltaan mielestäni parempi, mutta pidin erityisesti Galevin liikkeestä valjakossa. Lopullisen valinnan tein luonteen perusteella. Galevista ei voi olla pitämättä. Iloinen ja sosiaalinen, sellainen omituinen höpöttäjä kun se on. Galevi lähti siis matkaamme, etelän lomalle. Se oli koko ajan helppo koira tarhassa.

Galevi etelän lomalla.

Pari päivää jäljellä

Synnytyksen aika

Askartelin kopinkin, jossa pentulaatikko sisällä.

Kolme uutta lauman jäsentä

Toskalin juoksu alkoi aika myöhään ja ehdittiin muuttaa Könkäälle ennen kuin synnytyksen aika tuli. Reilu kolme viikkoa Jolskun kuoleman jälkeen sen tytär synnytti kolme uutta lauman jäsentä. Synnytys ei taaskaan mennyt ihan oppikirjan mukaan ja jouduttiin hakemaan hiukan lisäpotkua oksitosiinin muodossa, mutta onneksi sen suuremmilta ongelmilta vältyttiin. Tosin yksi ylimääräinen eläinlääkärireissu ja vähän muutakin jouduttiin tekemään eläinlääkärin virhearvioinnin takia.

Tuhinaa pentulaatikossa

Pennut on vielä sisällä ja muuttavat uuteen koppiin, kunhan vähän kasvavat. Pennuista yksi on pikkuinen tyttö ja kaksi isompaa jäbää. Toisen uroksen hengitys rohisee ja tilannetta seurataan. Kaikki kuitenkin syövät ja liikkuvat ponnekkaasti. Toskal makailee tuossa vieressä pentujensa kanssa ja rauha on maassa tällä hetkellä. 

Terveiset pentulaatikosta

Kuvia viikon varrelta

Tutustumista seutuun ja yrityksiin

Tämän viikon kertomus on hyvin kuvapainotteinen. 

Maanantaina lähdettiin toisen aikuisryhmän kanssa tutustumaan Ylläksen alueeseen. Muu porukka oli enemmän ravintola/hotelli puolelle suuntautuneita, kohteet olivat vähän enemmän painottuneet sille puolelle. Ymmärrettävää, koska ei ollut ohjelmapalveluyrityksien sesonkiaikaa. Silti retki oli enemmän kuin antoisa.

Pihvikeisari 

Ensimmäinen kohteemme oli ravintola Pihvikeisari.

http://www.yllas.fi/yritykset/ravintola-yll%C3%A4ksen-pihvikeisari-kotaravintola-sarakka 

Esittelyn perusteella tuonne on joskus mentävä syömään. Paikalla on pitkät perinteet ja vahva panostus lähiruokaan sekä luonnonyrtteihin.

Lapin luonnontuotteita

Mesiangervovoide

Mesiangervovoide on talon emännän kehittämä suosittu tuote, joka elvyttää pintaverenkiertoa, helpottaa nivel- ja lihakipuja, pehmentää mustelmajälkiä, lämmittää kylmiä käsiä ja jalkoja, auttaa lasten kasvukivuissa. 

Pitihän tuota ihmevoidetta ostaa kokeiluun. Tuoksu on ainakin miellyttävä.

Äkäslompolo tutuksi

Jounin kauppa

Hetki vapaa-aikaa Äkäslompolon keskustassa. TV:stä, somesta ja hulvattomista tempauksista tutuksi tullut Jounin kauppa oli tietty pakko katsastaa. Itse kauppias Sampoa ei kuitenkaan bongattu.

Ylläshumina

Tunnelmallinen Ylläshuminan aula

Se vessa :)

Seuraava kohteemme oli Hotelli Ylläshumina, jossa paikkoja esitteli kovin tuttu vastaanottovirkailija. Kokonaisuudessaan paikasta jäi lämminhenkinen kuva. Siinä on hotelli, josta matkailija saa kokonaisvaltaisen palvelun. Eipä ihme, että paikalla on paljon vakioasiakkaita, jotka tulevat nauttimaan mukavasta majoituksesta, hyvästä ruuasta ja henkilökohtaisista ohjelmapalveluista vuosi toisensa jälkeen.

Olihan se pakko ottaa vessasta kuva, kun sitä kaikki niin kehui.

Matka jatkuu

Ylläsjärven rinteet

Takaisin tullessa poikettiin vielä ylläsjärven puolella tutustumassa Taiga-ravintolaan.

Vapaapäivä

Tiistaina vietin vapaapäivää ajellen Pellossa ja Kolarissa. Ohjelmassa siis ”kotiseutumatkailua”

Turistina Levillä

Levipassi

Keskiviikkona ajeltiin ympäri Levin aluetta Levi-passikoulutuksessa.

Kuuluisat Levin iglut

Levin alue 

Tulevaisuutta?? Hulppeat on suunnitelmat

Levin Huskypuisto

Torstaina hoideltiin Levin huskypuiston eläimiä

Takaisin Ylläkselle

Perjantaina suuntasimme jälleen Ylläkselle tarkoituksena tehdä suunnitelmia seuraavan maanantain asiakaskeikka varten.

Pakasaivo eli ”Lapin Helvetti”

"Pakasaivo on erittäin jyrkkäreunainen, syvä, lähes pohjaton saivojärvi, joka saa vetensä valtaosin maanalaisista lähteistä, saivoista. Se on mystisyydellään ja jylheydellään kiehtonut ihmisiä jo kauan. Aikoinaan lappalaiset pitivät sitä palvonta- ja uhripaikkanaan."

Hhmmmm.. Jotain outoa on tuossa paikassa tai ainakin kuvassa

Ai, kas näin päinhän se kuuluu olla

Matkalla poimittiin koululle sylillinen väinönputkea

Luontokeskus Kellokas ja Varkaankurun luontopolku

"Ylläkseltä alkunsa saava ja Kellostapulin kainalossa matkaansa jatkava Varkaankuru on satumaisen kaunis ja luonnoltaan huikean monipuolinen paikka. Varkaankurua seuraamalla voit omin silmin havaita korkeuden vaikutuksen kasvillisuuteen: kuru alkaa puurajan yläpuolelta ja laskeutuu vähitellen yhä järeämmiksi käyviin metsiin. Varkaankurun alueen lehdot ovat poikkeuksellisen reheviä kasvupaikkoja. Vanhoine puineen ja miehenmittaisine ruohoineen kuru vaikuttaa velhometsältä"

Ylikukkinut, mutta ensimmäinen näkemäni pohjansinivalvatti

Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka

Viimeksi vielä pikainen tutustuminen Kellokkaan näyttelyyn

Viimeiseksi kuvaksi valitsin Varkaankurun ystävällisen kuukkelin, jonka kanssa jaettiin evässämpylä.

Jälleen hieno viikko takana.