lauantai 30. tammikuuta 2016

Frodon muistolle

Jälleen tehtävä vaikea päätös


Yhdessä jälleen
Viimeksi elokuun lopulla julkaisin kirjoituksen koiran muistolle, kun Yolanda lähti syystuulten matkaan. Nyt pitäisi jälleen laittaa muistoja sanojen muotoon. On suorastaan kohtalon ivaa, että tämän Lapin vuoden aikana lähtee laumasta molemmat pitkäaikaiset johtajat. Illalla 29.1.2016 jouduin jälleen tekemään ikävän päätöksen, kun Frodon elämä kävi liian kivuliaaksi. Mitä jäi mieleen näistä reilusta 11 vuodesta, minkä kuljimme yhdessä?

Hössötin


Olisi väärin kirjoittaa surumielistä muistelua tuollaisesta koirasta kuin Frodo oli. Se eli elämänsä koko ajan täysillä häntä heiluen. Pohdin monesti, koska se rauhoittuu. Halusin uskotella itselleni, että ikä tekee vielä tehtävänsä ja joskus se alkaa käyttäytyä vanhan koiran arvokkuudella. Sitä ei koskaan tapahtunut. Vielä viimeinen kävely yhdessä eläinlääkärille pääsyä odotellessa oli sinkoilua hihnassa edestakaisin, kun kaikki hajumerkit piti tarkistaa ja kuitata.


Elämä edessä
Tutustumista uuteen kotiin


Reilu 11 vuotta sitten


Frodo syntyi 17.8.2004 Rekimiinan kenneliin, josta se muutti luokseni heti luovutusiän saavutettuaan. Se oli vilkas ja kotiutui välittömästi. Laumassani oli jo ennen sitä samasta kennelistä aikuisena tullut Rekimiinan Aurora, joka oli samaa sukua.


Mun lelu


Johtajaharjoittelua


Frodo juoksi ensimmäisen kisansa noin 1,5-vuotiaana. Kokeilin sitä johtoon ensimmäisen kerran kotiurilla sen ollessa reilun vuoden vanha. Ajettiin Mäkiahojen kanssa yhteistreeniä ja minä starttasin viimeisenä. Tien reunassa oli suuria, jäätyneitä lumikasoja ja jäiset traktorin renkaan jäljet. Reen jalas osui yhteen tuollaiseen kasaan ja kevyt reki kaatui. Menin ainakin 50 metriä turvallani perässä ohjauskaaresta roikkuen. Frodolla ei ollut aikomustakaan totella SEIS-käskyäni. Sain siitä reissusta muistoksi mehevät mustelmat traktorin renkaan jäljistä ja Frodolla oli hauskaa. Siitä päivästä lähtien tiesin, että siitä tulee johtaja.
Ohkolassa sprinttiä


Henkselit paukkuu


Triathlon 2009
Frodo nousi kisavaljakon keulaan melko nuorena. Se rakasti juosta muita valjakoita kiinni. Näin siitä aina, kun oltiin lähestymässä toista valjakkoa. Se painoi pään alas ja haistoi jäljen. Sitten se painoi korvat kiinni takaraivoon ja kiristi vauhtia. Se painoi menemään täysillä, kunnes saavutimme edessä menevän valjakon. Ohituskin meni yleensä ilman mitään ongelmia. Mutta sitten se vilkaisi taakseen kuin sanoen: ”Oon mä kova jätkä… eikö??” Parhaimmillaan se nosti vielä kinttua ohituksen jälkeen voiton merkiksi. Sain tehdä välillä kovin töitä, että sain vauhdin jälleen nostettua ja irtauduttua ohitetusta valjakosta.

Luottopari


Leppäjärvellä töissä
Sitten porukkaan liittyi Yolanda. Parina nuo kaksi sitten juoksivatkin vuosia. Ne täydensivät jännällä tavalla toisiaan. Ohituksen jälkeiset ongelmat loppuivat, sillä Jolsku monesti veti Frodon seisingistä takaisin maan pinnalle ja matka jatkui. Tuo pari johdatti valjakkoani kisoissa, töissä, treenissä ja retkillä. Joskus Jolsku hermostui Frodon hössötykseen ja kertoi siitä kaverilleen. Kerran asiakkaita odottaessamme, Frodo hyppi Jolskun yli puolelta toiselle. Yhtäkkiä Jolsku kääntyi ja puraisi Frodoa korvasta. Säätäminen loppui sillä kertaa siihen.




Katse oikeaan tai vasempaan

Aina täysillä

Kukkuu!!

Frodo meni aina täysillä joka paikkaan. Usein se kulki reissuilla auton yläboxissa. Joka kerta, kun avasin oven, se tuli ulos kuin ohjus välittämättä pätkääkään siitä, mitä alapuolella oli. Se luotti aina siihen, että otan kopin ja niin minä teinkin. Kisapaikoilla se herätti monesti hilpeyttä veikeän väristen silmiensä vuoksi. Molemmat silmät olivat kaksiväriset, sisälaidat ruskeat ja ulkolaidat siniset. Se teki vaikutelman kuin se olisi katsonut kieroon.

FI KVA


Syystreeniä

Vähemmän vakuuttavasta ilmeestään huolimatta se kuitenkin toimi johtokoirana ja saavutti käyttökokeessa JOH-luokan 1-tuloksen. Kilpailukokeesta se juoksi 11kpl REK1-tuloksia ja kun näyttelystäkin pokattiin tulos EH, sille myönnettiin käyttövalion arvo.
Se myös todisti olevansa arvonsa veroinen. Se toi kerran karanneen 7 koiran valjakon takaisin Päijänteeltä. Valjakko ehti heittää parin kilometrin lenkin yksin, mutta Frodo käänsi koko letkan takaisin ja juoksi suoraan jalkojeni eteen häntä heiluen. Ihan kuin se olisi nauranut. Sillä reissulla olin juuri laittanut Biancan oppiin sen viereen. Sillä(kin) hetkellä olin niin ylpeä siitä hössöttäjästä. Frodo oli aina vilpittömän iloinen kun kuka tahansa meni tarhaan. Siltä sai helposti pusun, halusi sitten tai ei.

Kirottu spondyloosi


Tiesin Frodon suvussa olevan spondyloosia. Kuvautin selän, kun Frodo oli 6-vuotias. Kuvissa näkyi yksi pieni piikin alku. Eläinlääkäri sanoi siitä tuskin olevan koskaan mitään haittaa. Parin vuoden jälkeen Frodo alkoi välillä peitsata valjakossa. Kuvautin selän uudestaan. Spondyloosipiikin alku oli pysynyt täysin ennallaan. Silloin ajattelin, että spondyloosista tuskin tulee koskaan Frodolle ongelmaa. Alkutalvesta aina välillä Frodo alkoi kipuilla selästään. Saattoi mennä pitkiä aikoja, ettei mitään ongelmaa ollut havaittavissa. Selkäoireet pahenivat selvästi kylmien kelien myötä. Halusin vielä varmistaa asian ja tilasin ajan kuvaukseen. Jo ensimmäisestä kuvasta kävi selväksi, ettei sitä herätetä enää nukutuksesta. Eläinlääkärin sanoin: ”Kyllä on tämän huskyn kilometrit juostu”. Asiasta ei ollut pienintäkään epäilystä. Spondyloosia oli yli puolessa nikamaväleistä. Se oli kehittynyt todella pienessä ajassa. Oli aika päästää Frodo jälleen luottoparinsa luo. Se oli valtavan sitkeä loppuun asti. Sydän pysähtyi kerran, mutta alkoi uudestaan lyömään. Refleksihengitys jatkui pidempään kuin olen koskaan nähnyt ko. tilanteessa. Samaa sanoi lääkäri.

Iloisia muistoja


Nyt suru valtaa mielen ajoittain, mutta haluan muistaa sen hullun hauskana hössöttäjänä, jonka häntä heilui koko ajan ja silmistä oli vaikea nähdä, minne päin se katsoi. Kiitos ilon täyteisistä vuosista ja juokse nyt täysillä revontulivaljakon johdossa.
Rakkaudella ja ilolla muistellen


Anna hännän heilua!!  FI KVA Rekimiinan Frodo


torstai 21. tammikuuta 2016

Pakkasta pitelee

Tämmöinen lukema tänä aamuna

Pakkasta pitelee

21.1.16 Joulu- ja uudenvuodensesonki vihdoin takana. Vapaata ei juurikaan ehtinyt pitämään ja siksi lukujärjestyksessä lukeva viikon loma oli hyvin odotettu. Kun vihdoin oli aikaa liikuttaa omia koiria, alkoi tulipalopakkaset. Nyt ollaan menty tämän viikon alku lähes 40 asteen pakkasissa. Tänä aamuna mittarissa oli lukemat -39,7.










Rekiurat saa vieläkin odottaa

Kun ei ole työn puolesta pakko valjastaa koiria, olen antanut niiden lämmitellä kopeissaan. Olen ajanut asiakkaita -40 asteessa ja kokenut jo sen ”riemun”. Muistona niistä päivistä kärsin edelleen aroista silmistä ja näillä keleillä olen jatkuvassa silmätippakierteessä. Silti ikävin muisto liittyy koiraan, joka palellutti nisänsä, vaikka ei juossutkaan kovimmilla pakkasilla, vaan oli boxissa takki päällä. Joten oikein hyvällä omallatunnolla ihastelen itsekin talven värejä ikkunasta käsin.
Peppi on tyytyväinen sisälläoloon, kunhan saa välillä pureskeltavaa
Uusilla oljilla tarkenee


Mitä koirille kuuluu nyt?

Olen ollut vilpittömän iloinen hyvin lämpöeristetyistä kopeista, joissa ovat saaneet pötkötellä kylmimmät päivät ja yöt. Lisäsin ruokamäärää pakkasten alettua ja tarjoan ruuan aina mahdollisimman lämpimänä. Eilen laitoin vielä uusia olkia koppeihin ja siitäkös koirat olivat innoissaan. Illan viimeisellä kierroksella eli siivotessa tarhoja, tuli aikuisista koirista moikkaamaan enää Bilbo, Samvais ja Eero. Muut kurkkivat kopeistaan kovin tyytyväisen oloisina. Sinä päivänä, kun Bilbo ei tule kopistaan, täytyy olla pakkasta jo ainakin -50. Se ei jätä väliin mahdollisuutta saada rapsutuksia.
Aamusoppa maistuu Luckylle


Rokotuksia

Eilen kävi Kittilän eläinlääkäri rokottamassa 6 koiraa. En tietenkään olisi paikan päälle pyytänyt noin pienen määrän takia, mutta alun perin hänen piti tulla samana päivänä kuin Huskypuiston koiria rokotettiin. Silloin hän ei kuitenkaan ehtinyt, joten lupasi tulla kun oli jälleen muutakin asiaa näille nurkille. Kovan pakkasen takia juoksutin koirat käväisemään eteisessä rokotettavana. Tuossa pakkasessa olisi rokote jäätynyt ruiskuun alle aikayksikön. Pennut sen sijaan otin sisään ja pidin niin kauan, että turkki ehti kunnolla kuivua ennen paluuta tarhaan. Rokotusten jälkeen eläinlääkäri jäi vielä juttelemaan toviksi. Ihan mielenkiinnosta halusi myös nähdä kopit. Varsinaisen tarkastuksen teki valvontaeläinlääkäri jo syksyllä. Mukava oli kuulla, että lääkäri piti näkemästään. Kehuja saivat olosuhteet kuten myös koirat (etenkin turkit, vaikka mielestäni ne eivät parhaassa mahdollisessa turkissaan olekaan lauhan alkutalven ja ehkä myös lämpimien koppien takia).
Kyllä noissa kopeissa kelpaa köllötellä
Malla touhuaa...


Pennut

Pennut eivät ole enää mitään pikkuisia ja luonteiltaan muotoutuneet omanlaisikseen. Toin ensin pojat sisään. Malla sai vielä jäädä äippää rauhoittamaan. Myöhemmin toin senkin sisään. Malla sai kuivua rauhassa senkin jälkeen, kun pojat jo menivät takaisin tarhaan. Samalla leikkelin pentujen kynnet ja tutkailin muutenkin. Pojat olivat koko sisälläoloajan (n.2,5 tuntia) häkissä, vaikka ovi oli auki. Eivät ole olleet sisällä sitten pikkupentuajan. Malla sen sijaan tutki iloisena joka nurkan, riepotteli reppua, ruttasi maton ja kiskoi lopulta häkin pohjalla olleen peiton keskelle lattiaa. Tarhassa ne kaikki menee koko ajan ihan täysillä. Vielä muutama lause jokaisesta ”tunturipennusta” erikseen.
... ja pojat nököttää häkissä
Ropi


Lapinvuokon Ropi

Ropi sai nimensä käsivarren Lapissa olevan tunturin mukaan. Olemukseltaan ja käytökseltään se on kuin ilmetty isänsä Polar Speed Galevi. Se höpöttää koko ajan ja häntä heiluu. Ropi on todella vilkas tarhassa ja seuraa jokaista askeltani tarhaa siivotessa. Kun lasken lapion ja haravan kädestäni, se ryntää suin päin syliin ja antaa mehevän pusun.



Lapinvuokon Kätkä

Kätkä-tunturi löytyy Kittilästä ja se nimenä sopii oikein hyvin tuolle
Kätkä
pennulle. Kätkä on hieman totinen ja pidättyväinen. Se harkitsee asioita tarkkaan ennen kuin toimii. Luonteeltaan ja ulkonäöltään se on ilmetty isoisänsä emän puolelta. Sillä on Bobon pää ja katse. Kai se jossain vaiheessa nostaa nuo korvansakin pystyyn.







Lapinvuokon Pikku-Malla

Malla
Viimeisenä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä Pikku-Malla, jonka nimikkotunturi löytyy myös käsivarresta.  Malla on erikoislaatuinen pentu. Sen tulevaisuus askarrutti minua pitkään. Se on kuitenkin todistanut olevansa vähintään yhtä elinvoimainen kuin veljensä ja monissa asioissa jopa niitä reippaampi. Se tuli ensimmäisenä pentulaatikosta ja samaa kaavaa se on noudattanut sen jälkeenkin. Se on utelias ja tunkee pienen puikkonokkansa joka paikkaan. Se on veljiään aika paljon pienempi, kuten jo syntyessään, mutta on kasvanut ihan samaa tahtia. Kerroin eilen eläinlääkärille sillä olevan kehityshäiriön. Lääkäri ei halunnut minun kertovan tarkemmin, vaan halusi löytää virheen itse. Se tutkaili Mallaa tovin ajan, mutta piti sitä ihan normaalina pikkutyttönä. Päällepäin ei mitään olekaan vialla, mutta kun katsoo sivusta tai alta, virhe paljastuu. Mallan alaleuka on selvästi liian lyhyt, mikä aiheuttaa mm. erittäin pahan yläpurennan. Lääkäri vähensi huoltani kertomalla nähneensä vanhojakin tuollaisia koiria, joiden elämä on ollut hyvä. Olin jo tutkaillut asiaa ja tiedän, että pysyvät alakulmahampaat täytyy ehkä poistaa, etteivät paina kitalakeen. Muutoin sille on luvassa normaali elämä ja siihen haluan uskoa. Mallasta on tullut minulle todella rakas.
Eläinlääkärin ennusteen mukaan edessä on lähes normaali elämä
Lupaus keväästä


Lopuksi


Tätä kirjoittaessani on mittarissa pakkanen helpottanut parilla asteella. Aurinko paistaa puiden latvoihin ja luonto on sanoinkuvaamattoman kaunis. Ehkä jo huomenna lukemat ovat sellaiset, että päästään urille. Siihen asti reki saa odottaa lumipenkan päällä.
Vielä saa odottaa