Ympyrä sulkeutui

Kun aika on..

Kuten aiemmin kerroin, oli Yolandan matka lähestymässä päätöstään jo ennen muuttoa. Torstaina sen aika sitten tuli lähteä johtamaan muistojen valjakkoa. Tämän viikon tarinan tahdon omistaa tuolle vaatimattomalle koiralle, josta tuli tähänastisen elämäni johtokoira. Varmaan kaikista tähänastisista tarinoista tämä on eniten minulle itselleni kirjoitettu. Tämä olkoon muisto ja kunnianosoitus koiralle, jonka kanssa vietettyjä aikoja en tule koskaan unohtamaan. Jollain ihmeellisellä tavalla ymmärsimme toisiamme jopa sinä hetkenä, kun oli aika lähteä. Tästä kirjoituksesta en tee sairaskertomusta enkä mieti sitä hetkeä, kun talutin sen autoon ja vein viimeiselle piikille. Vaikka se sattui minuun, niin Jolsku oli selvästi valmis lähtöön.

Kun tiemme kohtasivat

Puolivuotiaat. Jolsku keskellä veljiensä Yukonin ja Yamahan välissä. Kuvassa myös sisko Yasmin.

Yukon ja Yolanda 5 vuotta myöhemmin Meekolla

Tulin uudestaan sesonkitöihin Könkäälle joulukuussa 2006. Olin ottanut aiemmin työpalkaksi Aakenuksen safarikeikalta (maaliskuussa 2006) Yolandan veljen, Yukonin. Joulun aikaan löysin tarhasta Yolandan, joka oli kovin arka ja jota ei oltu vielä kokeiltu valjaissa. Se ei antanut kiinni tarhassa. Aloin kesyttämään sitä käymällä tarhassa aina kun ehdin. Lopulta se ryömi luokseni varovasti häntää heiluttaen. Silloin löysimme sen ensimmäisen yhteyden välillämme.

Ensimmäinen kokemus valjaissa

Yolanda ei ollut vielä ollut valjaissa kertaakaan. Päätin ottaa sen mukaan Reijon koirista koostuvaan narttuvaljakkoon, jota ajoin välillä. Ensimmäiset 3km Yolandaa jännitti ja se juoksi mukana vetämättä. Otin sen silti mukaan vielä toiselle kierrokselle. Lähdettiin toiselle kierrokselle lähtöalueelta ja Yolandaa jännitti edelleen. Tullessamme Munajärven jäälle se laski hännän alas ja painoi korvat luimuun. Siitä eteenpäin se veti laukalla vetoliina kireällä loppukierroksen. Oli hienoa nähdä, miten se tajusi elämänsä tarkoituksen.

Retkeilyä kotimaisemissa Päijänteen selällä 

Ikävä takaisku

Johtaja siitä sitten tuli :)

Pari päivää ensimmäisen kokeilun jälkeen otin Jolskun uudestaan valjakkoon. Valjakko koostui nartuista, joilla oli juoksu ja joka sen takia kasattiin vähän sivummalle. Silloin tapahtui vahinko. Takaparin koirat purivat pääliinan poikki ja 6 koiraa lähti keskenään uralle. Johtajana oli Emma, Jolskun emä, joka toi valjakon takaisin lähtöalueelle kierrettyään lenkin jäällä. Silti vahinko ehti tapahtua. Lenkin aikana nuori Yolanda oli jarruttanut paniikissa ja sen tassut olivat rikki. Silloin ajattelin, ettei siitä koskaan tule rekikoiraa.

Uusi kokeilu

Olin todellani harmissani tapahtuneesta vahingosta. Sen takia päätin yrittää vielä uudestaan. Töiden päätyttyä Tapaninpäivänä, kasasin 4 koiran valjakon ja lähdin kokeilemaan sitä tien toiselle puolelle noin kilometrin lenkille, jota kutsuttiin hukkaputkeksi. Valjakossa oli vanhat papat Polar Speed Luppo ja Polar Speed Thur, jotka eivät olleet enää juosseet töissä sinä talvena, sekä Yolanda ja eräs nuori uros, joka pelkäsi liukasta. Näiden neljän koiran kanssa lähdettiin kaikessa rauhassa ”hukkaputkelle”. Luppo ei enää kyennyt työhön, joten se lähti takaisin kennelille. Thur oli ollut sivussa töistä jo ainakin vuoden, eikä oikein yksin lähtenyt pikkuvaljakon keulille. Mietin, että lähdenkö hakemaan toista johtajaa kenneliltä vai koetanko pärjätä näillä 3 koiralla. Hetken mielijohteesta siirsin Yolandan Thurin vierelle johtoon. Se oli nyt kolmatta kertaa valjaissa ja vieläpä ikävän toisen kerran vahingon jälkeen. Todelliseksi yllätykseksi tämä tiimi juoksi rinkiä ympäri loistavalla motivaatiolla… Jolsku ja Thur johdossa sekä takana nuori uros, joka unohti tuolloin jäätikköpelkonsa.

Keikka ohi ja takaisin kotiin

Tältä reissulta en vielä ottanut Jolskua mukaani, mutta en todellakaan unohtanut sitä. Monesti mietin, että mitä tuolle kiltille pikkutytölle kuuluu. Ajatus vaivasi niin, että vihdoin soitin Reijolle ja kysyin, saisinko Jolskun lainaksi. Sovittiin, että saan sen, mikäli lupaan tulla töihin seuraavaksi sesongiksi. Kyse ei siis ollut palkasta vaan pelkästä lupauksesta. Suostuin ja sain Jolskun itselleni. Olin Reijon töissä Napapiirin huskypuistossa ja sopimuksen mukaan sain pitää sen koko sen talven.

Ekat kisat

Jolsku oli vielä Reijon omistuksessa, kun lähdettiin kisoihin Lieksaan. Ajoin neljän koiran luokassa ja matkana oli 2 x 20km. Kisa oli Jolskun ihan ensimmäinen, mutta se juoksi silti johdossa. Toisen etapin maaliin tulossa kamppailtiin Männikön Joonaksen kanssa siperianhuskyjen voitosta. Maalia lähestyessämme sain hyvän kaulan Joonakseen ja näytti, että voitto on meidän. Noin 50 metriä ennen maalia Jolskulle tuli kakkahätä. Olen kuullut tuosta episodista vielä vuosienkin jälkeen. Se pysähtyi siis vähän ennen maalia kakalle ja me hävittiin Joonakselle 3 sekunnilla. Varikolta soitin Reijolle ja ostin Jolskun lopullisesti itselleni.

Haltin reissulla 2014 Jolsku sai vierelleen uuden opetettavan, Bilbon (Varsinaisen puupään)

Haltilla kevättalvella 2014

Vuodet siitä eteenpäin

Sen jälkeen mm. tehtiin töitä useissa eri paikoissa, ajettiin kisaa, retkeiltiin mm. Päijänteellä ja Haltilla. Jolskun paikka oli aina johdossa. Toissatalvena se johti porukkaa Napapiirin huskypuistossa neljässä viikossa 36 km vajaat 1000km, matkana pääasiassa 2km:n lenkki. Joka kerta kun lähdettiin jonnekin ajamaan, pystyin olemaan huoletta. Jolsku kyllä aina hoiti homman ”kotiin”. Myös käyttökokeessa se sai johtajaluokasta 1-tuloksen. Näyttelystä saatiin kuin saatiinkin (alapurennasta huolimatta) käyttövalioon vaadittava tulos (jopa EH). Käyttövalion arvon se sai 19.9.2013. Tarhassa sitä ei tarvinnut komentaa. Se ei tapellut koskaan. Se eli elämäänsä rauhallisena ja nöyränä koirana, joka rakasti tuttujen ihmisten rapsutuksia. Sen häntä heilui aina kun menin sen luo.

Pennut

Jolsku ja noin viikon vanhat pennut

Epäröin pitkään Jolskun pennuttamista sen alapurennan vuoksi. Purentavirhe ei koskaan haitannut sitä mitenkään, joten päätin teettää sillä pennut itselleni. Se sai 5 pentua oman laumani Polar Speed Bobon kanssa. Pennut ovat kaikki lupaavia rekikoiria ja juoksivat hyvän ensimmäisen kauden töissä Napapiirin huskypuistossa. Ne kävivät myös kokeilemassa kisauria emänsä kanssa Kuusamosprintissä 2014. Siellä juoksivat parhaan puhdasrotuisten ajan 6 koiran luokassa.

Sama poppoo ekaa kertaa kilpauralla äipän kanssa

Luopumisen surua

Onneksi Jolsku ehti opettaa johtajuuden alkeita omille jälkeläisilleen. Opetteluvuorossa Toskal.

Noin kolme viikkoa sitten muutettiin vuodeksi Könkäälle, Jolskun kotikennelin naapuriin. Jo ennen muuttoa huomaisin kasvaimen. Silti Jolskun elämä oli vielä elämisen arvoista, kunnes torstaina häntä ei enää heilunutkaan ja oli aika lähteä. Olen miettinyt näitä vuosia, jotka sain omistaa tuon hienon koiran. Olen kiitollinen joka ikisestä päivästä. Jolsku oli kaikkea sitä, mitä ikinä voin rekikoiralta toivoa. Viimeisen päivän iltana Jolskun kasvattaja nosti kanssani maljan tähänastisen parhaan johtokoirani muistolle. Kiitin häntä upeasta koirasta. Vaikka Jolsku lähti syksyn tuulen matkaan, se elää vielä jälkeläisissään. Ikävä on kova, mutta se hellittää aikanaan.

Viimeinen kesä yhdessä

Hyvää matkaa Jolskulle (FI KVA Polar Speed Yolanda) syksyn tuulen saattelemana. Emme ikinä unohda sinua!